tiistai 23. lokakuuta 2012
Askola ansaitsee muutoksen
Askola on korviaan myöten taloudellisessa suossa. Kyläkouluja uhkaa sulkeminen, opettajilta uhkaa loppua työ, kaikessa mahdollisessa on säästetty eikä kukaan ole silti pystynyt ratkaisemaan taloudellisen tasapainon yhtälöä. Tässä tilanteessa hallintojohtaja pyytää palkankorotusta, ihmiset kyräilevät, valtapuolueet politikoivat ja säätävät, vastuunkantajia ei löydy, päätökset sysätään toisten syyksi, piiloudutaan toisten selän taakse.
Tämäkö on se Askola jonka haluamme näyttää muulle maailmalle?
Miten tähän on tultu? Kehtaammeko kääntää ihmisille selkämme, pimittää tietoa, estää keskustelua, olla kuulematta ja näkemättä.
Muutos lähtee kuntalaisista. Minkälaisia päättäjiä haluamme valtuustoon?
On aika kääntää sivua. Nyt, jos koskaan kunta tarvitsee muutoksen. On haudattava sotakirveet ja katsottava tulevaisuuteen, yhdessä. Emme voi antaa tämän alamäen jatkua. Me – askolalaiset ansaitsemme parempaa.
Tarvitsemme kunnanvaltuustoon ihmisiä jotka ajattelevat kaikkien kuntalaisten parasta. Syntipukkien hakeminen ei hyödytä ketään, on todettava tilanne, ratkaistava ongelmat ja katsottava eteenpäin, tulevaisuuteen.
Voimme tehdä muutoksen yhdessä. Kyläläisten kohtaamisesta ja uudesta avauksesta oli kyse lauantaina Askolan ensimmäisessä pop up -ravintolassa, jossa yli 50 ihmistä kävi kylässä ja maistoi lähi- ja luomuruokaa talkootyöllä ja rakkaudella valmistettuna, pöytiin tarjoiltuna, kunniavieraina. Ensi kerralla myös sinulla on mahdollisuus olla mukana. Oletko valmis ajattelutavan ja toimintatapojen muutokseen?
Nyt on aika sysätä muutoksen vyöry liikkeelle. Tehdään se yhdessä. Tehdään se eri tavalla. Katsotaan kaikkien yhteistä etua, myös pienten ja hiljaisten.
Me olemme ihmisiä toisillemme emmekä toistemme vihollisia.
On aika valita valtuustoon uutta väkeä, uutta energiaa, uusia ideoita: ihmisiä jotka kykenevät tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen ja jotka ajavat meidän kuntalaisten, sinun ja minun asioita, jotka kuuntelevat ja keskustelevat ja ovat valmiita tekemään vastuullisia päätöksiä.
On aika muutokselle.
Oletko sinä mukana?
Keth Strömdahl, vihreiden kuntavaaliehdokas Askolassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti