Enpä tiennyt mihin leikkiin olin ryhtymässä,
kun otin kunnallisvaaliehdokkaanroolin pari viikkoa sitten innokkaasti vastaan
ja aloin sukeltamaan Askolan kuntapolitiikan ihmeelliseen maailmaan.
Aikaisemmin olen seurannut Askolan asioita lähinnä ulkopuolisena tarkkailijana, mutta nyt on täytynyt mennä pintaa syvemmälle ja tutkia miten valtuustossa ja muuallakin hallinnon rakenteissa hommat ovat toimineet.
Aikaisemmin olen seurannut Askolan asioita lähinnä ulkopuolisena tarkkailijana, mutta nyt on täytynyt mennä pintaa syvemmälle ja tutkia miten valtuustossa ja muuallakin hallinnon rakenteissa hommat ovat toimineet.
Mitä enemmän olen perehtynyt Askolan
päätöksentekokulttuuriin ja asioiden hoitoon, niin sitä huonommalta näyttää.
Hyvin ei pyyhi.
Parilla viime kunnallisvaalikierroksella on
tehty kasapäin vääriä ratkaisuja. Ensin äänestysuurnilla. Sitten valtuustossa.
Ja jämähdetty kynsin ja hampain junnaamaan paikoilleen muun maailman mennessä
eteenpäin.
Vuosista toisiin valtuustoon on valittu
erittäin kapeakatseisia ihmisiä, joiden toimintatavat eivät ole olleet
toimivia, eikä nykyaikaisia.
Valtuustossa tarvitaan yhteistyökykyä ja
muiden huomioon ottamista. Valtuuston tulisi edustaa kaikkia kuntalaisia
tasapuolisesti, eikä vain yhden ryhmän kannattajia. Silti on kerta toisensa
jälkeen äänestetty yhden ja saman puolueen ihmisiä enemmistöksi ja pienemmät
puolueet on jätetty pois päätöksenteosta.
Samat naamat ovat menneet moneen kertaan läpi,
isolla äänimäärällä, vaikka kunnan tilanne on vain huonontunut heidän
jäljiltään. Maalaisjärjenkin pitäisi sanoa, jos joku ei toimi, niin se on
vaihdettava. Mutta ei Askolassa… Yksi ja ainoa aate on saanut luotsata ihan
rauhassa ylivoimallaan Askolan kuntaa syvemmälle suohon ja punainen lanka on
ollut kadoksissa jo pitkän aikaa.
Homma kusee ja ensi vuonna on aika maksaa viulut. 1,5 milj. euroa on revittävä
pienen kunnan selkänahasta.
Eli mm. taloussotkuja pääsee valtuustoon
valittu heti alkuun siivoilemaan. Ei kuulosta siis maailman houkuttelevalta
pestiltä, kun säästöjä on jostain revittävä eikä millään voi olla kaikille mieliksi.
Näistä syistä olen tuntenut jo valtavaa
vaaliähkyä. Huoli siitä miten Askolalle tulevaisuuden haasteissa oikein käy saa
aivoni käymään välillä aikamoisilla ylikierroksilla. Pari kertaa on käynyt
mielessä; onko mitään järkeä lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Jos
tulisi valituksi, niin siinähän saattaisi mennä neljän vuoden yöunet!
Miettiessäni tarkemmin asiaa tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että jos vain maailmassa
on olemassa keino, jolla voi pystyä auttamaan ja vaikuttamaan, on parempi
nousta ylös ja toimia, eikä jäädä marisemaan yksin kotiin tai netin
keskustelupalstoille.
Lupaan yrittää tosissani ja otan valtuuston jäsenen
paikan nöyränä vastaan, jos sitä minulle tarjotaan. Siinä roolissa lupaan tehdä
parhaani auttaakseni Askolan kunnan jaloilleen
olemalla mahdollisimman tasapuolinen ja rehti kaikenlaisille kuntalaisille. Lupaan kyseenalaistaa ja ottaa selvää. Lupaan olla tarvittaessa kärkäskin ja vaatia perusteluja. Lupaan käyttää omaa arvostelukykyäni ja muodostaa itse omat mielipiteet, enkä vain juosta porukan perässä.
Miten käy Askolalle tulevaisuudessa? Se jää
nähtäväksi. Ensin vastuu on äänestäjillä ja sitten valtuustoon valituilla.
Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa ja
miettiä annatko äänesi vanhojen toimintatapojen
jatkumiselle vai olisiko nyt aika
saada mukaan uutta verta ja ideoita, lähteä pois yksisuuntaisesta politiikasta
ja viedä Askola nykyaikaan?
Mieti sydämelläsi ja äänestä hyvin. Sillä on
nyt väliä.
Mika Tarvainen #56
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti