torstai 20. syyskuuta 2012

Pää pois pensaasta, uusi aika koittaa


Minun Askolani on avoin, kaunis, itseään arvostava maalaispitäjä jolla on pitkät kulttuurihistorialliset perinteet kivikaudelta saakka ja edessä loistava tulevaisuus, jos niin tahdomme.
Kuntavaalit ovat tulossa ja muutos on mahdollinen. Haluatko sinä muutosta?
Kuntavaaleissa äänestäjillä on mahdollisuus äänestää kunnanvaltuustoon päättäjiä jotka eivät pistä päätä pensaaseen vaan jotka tuovat ratkaisuja. Valtuustoon voi äänestää uusia päättäjiä ja vastuunkantajia jotka ajattelevat yhteistä etua eivätkä vedä kotiinpäin, uusia päättäjiä jotka kohtaavat tulevaisuuden haasteet avoimella ja ratkaisukeskeisellä asenteella. Kunnallispolitiikka ei ole rakettitiedettä vaan meidän jokaisen ulottuvilla. Kunnassa päätetään sinun ja minun, meidän kaikkien yhteisestä arjesta.
Askolalla on arvonsa eikä se ole syrjässä. Me olemme keskiössä, emme syrjäytyneitä, emmekä jämiä. Se edellyttää että puhallamme yhteen hiileen ja otamme kaikki kykymme käyttöön. Minä olen valmis tekemään sen.
Kunnanvaltuusto on kunnan korkein päättävä elin. Valtuustolla on siis suuri valta. Ja vastuu. Minä, vihreänä naisena, kellotapulin kupeesta olen valmis kantamaan vastuuta ja kääntämään kelkan niin että tulevaisuus on meidän yhteiseksi hyväksi, että maailma on vähän parempi paikka asua ja ihmisillä, meillä askolalaisilla, on tilaa hengittää. Minun maailmassani ihminen on keskiössä, hänet nähdään ja häntä kuullaan ja hän on osa kokonaisuutta, kutsuttakoon sitä kyläksi tai kunnaksi tai joksikin suuremmaksi.
Askolan juurevassa maaperässä minun mukulani ovat kasvaneet, neljästä kolme on lähtenyt maailmalle ja nuorin 11-vuotias asuu vielä kanssani. Minun Askolani on monikulttuurinen ja lämminhenkinen, itseään kunnioittava ja luova. Täällä on tilaa kaikille ja yhteisestä potista voimme luoda kaikille hyvinvointia. Maa on puhdasta, kotipuutarhoissamme voimme viljellä kotitarpeiksi vihanneksia, järvissä ja metsissä voimme virkistäytyä. Minä haluan että palvelut ovat kaikkien ulottuvilla, kouluissa on laadukasta opetusta, terveyspalvelut toimivat.
Minun Askolani on hyvä paikka elää, yhteydessä ympäristön kanssa ja yhteistyössä muiden kuntalaisten kanssa.
Minkälainen sinun Askolasi on?

Keth Strömdahl
20.9.2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti